On hämmästyttävää, miten vaikeaa voi olla yrittää tehdä Suomessa jotain oikein. Suuremmin en halua valittaa mutta ajattelin nyt yhden artikkelin koota Suomen ihmemmaahan liittyvistä asioista joihin matkan varrella olen törmännyt.
Yrität kysyä luvan, lähetät sähköpostin, viittaat lakiin, odotat vastausta – ja vastaukseksi saat hiljaisuuden, maksulapun tai PDF:n, jossa lukee että “lisätietoja ei voida antaa”. Kun taas viranomainen Liettuassa vastaa viidessä minuutissa ja vielä kiittää, että kiinnostuit heidän ohjelmastaan.
Nuuduuta rakentaessa on alkanut muodostua aika hyvä kuva siitä kuinka eri maiden viranomaiset suhtautuvat erilaisiin toimintaan liittyviin kysymyksiin. Pakko kertoa että Suomi on täysin pohjasakkaa muihin maihin verrattuna missä tällä hetkellä toimimme. (Ruotsi, Viro, Latvia, Liettua ja Malta)
Mutta aloitetaan alusta.
1. EU: direktiivillä määrätty avoin data, paitsi jos olet Suomessa
Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) mainostaa ylpeänä “PRH open data” rajapintaansa jonka kautta voi saada tietoja suomalaisista yrityksistä. Systeemin takana on EU:n HVD regulaatio joka on on onnistuttu Suomessa kääntämään päälaelleen nerokkailla sumutustekniikoilla tavoitteena ilmeisesti suojella kaupallisten tietojen tarjoajien etuja.
PRH tarjoaa EU direktiivin mukaisesti päällisin puolin katsottuna tietoja täysin avoimesti, itseasiassa muihin maihin verrattuna avoimemmin. Et tarvi mitään muuta kuin alat lähetellä API kutsuja rajapintaan ja sillä hyvä. Kunnes tajuat että rajapinta ei sisällä tietoja lainkaan yksityisistä elinkeinonharjoittajista.
PRH asiaa kysellessä vetoaa tietosuojalainsäädäntöön ja kertoo että koko datasetti on saatavilla 1250EUR hintaan + ALV! Sama kokonainen rajapinta, joka on joka muussa EU maassa tähän saakka ollut ilmainen, maksaa suomalaiselle yritykselle 1250 euroa vuodessa.
Kaikissa muissa maissa mihin nyt olen vastaavat integraatiot rakentanut asia on toteutettu siten että ennen kun saat pääsyn rajapintoihin sinun on annettava selvitys käyttötarkoituksista ja allekirjoitettava sopimus asiasta jossa sitoudut ehtoihin tiedon käytöstä. Mutta et joudu maksamaan siitä mitään.
Jotenkin Suomessa asia on väännetty niin että sopimuksen allekirjoitus maksaa 1250EUR. Ainoa syy mitä tähän oikeasti keksin on yritysten jotka tarjoavat tietoa kaupallisesti liiketoimintamallien suojelu. Direktiivin henki ei tässä toteudu mutta antamalla osittainen datasetti täysin avoimesti sumutetaan ihmisiä ennen kuin joku katsoo asiaa tarkemmin.
Kuvaksi olen vielä valinnut ruutukaappauksen YTJ:n hinnastosta palveluun liittyen joka on selkeästi kirjoitettu 3 minuutissa Wordissä ja exportattu PDF muotoon. Hei, ihan oikeasti nyt!
Työmarkkinatori, jossa ei saa ilmoittaa työpaikoista
Sitten on Työmarkkinatori – järjestelmä, jonka tarkoitus on yhdistää työnantajat ja työntekijät.
Kuulostaa yksinkertaiselta. Kunnes yrität oikeasti käyttää sitä. Ilmoitus hylätään, koska "työmarkkinatorilla ei julkaista ilmoituksia toimipaikkojen vuokrauksesta". Nuuduun malli on uusi eikä selkeästi istu heidän olemassaoleviin lokeroihinsa joten toiminta kielletään eikä viestehin vastata.
Toistuvista yhteydenotoista huolimatta KEHA-keskukselta ei vastausta kuulu ja tämäkin asia tarvinnee eskaloita oikeusasiamiehelle.
Heidän omien säantöjensä mukaan "Työmarkkinatorilla saa julkaista työpaikkailmoituksia, joista työnhakija saa tekemäänsä työtä vastaan palkkaa. Lisäksi Työmarkkinatorilla saa ilmoittaa yrittäjä- ja toimeksiantopohjaisia työmahdollisuuksia". Mielestäni Nuuduun toiminta istuu taydellisesti toiseen näistä.
KEHA keskus ei ole samaa mieltä - Eika suostu keskustelemaan asiasta.
Vastaavia ongelmia ei ole tullut vastaan Virossa, Latviassa, Liettuassa, Ruotsissa eikä Maltalla.
Finanssivalvonta ja Suomen Pankki – hiljaisuuden linnake
Nuuduun liiketoimintamalli ei oikeasti ole ihan yksinkertainen lakiteknisesti. Maksut tapahtuvat Nuuduun kautta ja Nuuduu toimittaa asiakkaalle kuitit partnerin y-tunnuksella. Toimintamalli on itseasiassa identtinen miten esim Wolt toimii ravintoloiden suuntaan. Jos olet katsonut heiltä saamaasi kuitti-sähköpostia sieltä löytyy kaksi kuittia: yksi ravintolalta ruuasta ja toinen Woltilta kuljetuksesta.
Valitessani mihin toimintani perustan olin yhteydessä Suomen finassivalvontaan sekä Suomen Pankkiin jotka ovat tälläistä toimintaa valvovia elimiä. Kummaltakaan ei yli 9kk odottelun jälkeen ole kuulunut mitään vastausta asiaan. Kysyt siis Finanssivalvonnalta tai Suomen Pankilta neuvoa liiketoimintamallin sääntelyn rajoista.
Et pyydä rahaa. Et lupaa. Vain selvennystä.
Tuloksena: täydellinen radiohiljaisuus. Kyselyt katoavat mustaan aukkoon, josta ei palaudu edes automaattivastausta.
Ei “kiitos viestistäsi”, ei “palaamme asiaan”, ei “asia ei kuulu meille” – ei mitään.
Suomen finanssiviranomainen toimii kuin neuvostoliittolainen hissi: painat nappia, ja joskus vuosien päästä ovi aukeaa väärään kerrokseen.
Yksi painavista syistä miksi Liettuaan päädyin että kun lähetin saman kyselyn tänne niin Liettuan keskuspankista vastattiin seuraavana päivänä että he arvioivat tilanteen ja palaavat asiaan. Viikko tämän jälkeen heidän lakimieheltään tuli pitkä selkeästi asiaan perhetynyt vastaus jossa toimintamallini laillisuus vahvistettiin.
Sitten ihmetellään, miksi yrittäminen ei kiinnosta
Tätä kaikkea seuraa moraalisella ylemmyydellä kuorrutettu viranomaisasenne:
"Meillä Suomessa asiat hoidetaan oikein."
Niinpä niin.
Vaan kun “oikein” tarkoittaa yleensä “hitaasti, kalliisti ja monivaiheisesti”.
Yrittäminen muistuttaa pakollista pesäpallopeliä, jossa viranomainen on aina tuomarina ja pallo on kadoksissa.
Sitten kun startupit siirtävät toimintansa Viroon, Liettuaan tai Puolaan, seuraa hämmennys:
Miksi suomalaiset yritykset eivät kasva?
Koska jokainen virasto on oma labyrinttinsa, ja ulospääsyyn tarvitaan notaarin leima, PDF ja kahden viikon käsittelyaika.
Ja sitten on Liettua
Kontrasti on häkellyttävä. Liettuassa kysyt paikalliselta keskuspankilta, voiko alustasi toimia “commercial agent” -poikkeuksen kautta. He vastaavat parissa seuraavana päivänä, tarttuvat asiaan ja antavat selkeitä vastauksia.
Nyt juuri EU:n uuden AI Act lainsäädännön tiimoilta täällä on aloitettu ns AI sandbox ohjelma jossa 60 paikalliselle alalla toimivalle yritykselle tarjotaan mahdollisuus varmistaa sääntöjen noudattaminen yhteistyössä valtion kanssa. Otin yhteyttä projektiin sähköpostitse eilen illalla sain vastauksen tänään ja hän otti minuun suoraan yhteyttä LinkedIn:n kautta jossa avasimme suoran keskustelun asian tiimoilta. Kuvitelkaapa Suomessa että tapahtuisiko vaastaavaa?
Ero ei ole kulttuurinen, vaan asenteellinen: Liettuassa virkamies näkee yrittäjän mahdollisuutena. Suomessa hän näkee riskiä ja ongelmia.
Loppusanat
Suomessa on loistavia ihmisiä, mutta raskas koneisto, jonka tehtävä näyttää olevan lähinnä suodattaa toivo pois sähköpostilaatikosta.
Siksi moni hyvä idea syntyy Suomessa – ja toteutuu jossain muualla.
Sitä voi kutsua aivovuodoksi, digitalisaatioksi tai ihan vain maalaisjärjeksi.
Liettuassa virkamies vastasi minulle yhdellä lauseella: “Kiitos viestistä, tämä kuulostaa lupaavalta – jatketaanko LinkedInissä?”
Suomessa vastaus on hiljaisuus.
Ja sitten ihmetellään, miksi talous sakkaa ja jokainen Suomalainen yrittäjä tietää tarkalleen mistä tässä artikkelissa puhun.
Comments
Post a Comment